In English
Hae sivuilta

Etusivu / Toiminta / Kirkolliset toimitukset / Hautajaiset

Hautajaiset

Läheisen kuolema merkitsee joutumista sisäiseen myllerrykseen.
Suru on meille sellainen vieras, joka tulee jäädäkseen pitemmäksi aikaa.
Kristillinen usko avaa tien voiman lähteelle menetyksen ja surunkin keskellä. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen voitto kuolleista, hänen ylösnousemuksensa, avaa näköalan kuoleman yli. Sen tähden kuolema ei ole kirkon raja.

Kuolemantapauksen yhteydessä seurakunnan työntekijät ovat mielellään tukena sekä siunaustilaisuuden käytännön järjestelyissä että suruajan keskustelukumppanina.
Järjestelyt käynnistyvät parhaiten henkilökohtaisella käynnillä kirkkoherranvirastossa ma-pe klo 9-14. Seurakunnan työntekijöille voi soittaa muinakin aikoina puhelinluettelosta löytyvään kotinumeroon.

Siunaustilaisuus pidetään pääsääntöisesti Vihdin siunauskappelissa. Myös Vihdin kirkkoa tai Nummelan kirkkoa voidaan käyttää, varsinkin jos saattoväkeä on runsaasti. Vihtijärven kappeli tulee kysymykseen silloin, kun hautaus tapahtuu sen vieressä olevalle hautausmaalle.

Hautausmaat sijaitsevat Vihdin siunauskappelin, Vihdin kirkon ja Vihtijärven kappelin yhteydessä. Vihdin kirkonmäen hautausmaalta ei uusia hautapaikkoja enää luovuteta.
Hautapaikkaoikeus luovutetaan kuolemantapauksen sattuessa 25 vuoden määräajaksi. Vihtiläisille hautapaikka on ilmainen.

Kaikki hautaamiseen ja hautojen hoitoon liittyvät asiat hoidetaan Vihdin hautausmaan toimistossa, joka sijaitsee n. 4 km päässä kirkonkylästä Pusulaan päin. Toimisto on avoinna ma-pe klo 9-11, p. 09-3478 5030 tai 0400-513334.

Hautaan siunaamisen merkityksestä, edellytyksistä ja käytännön järjestelyistä kertovat Suomen luterilaisen kirkon kotisivut. Siellä on myös hautajaisten muistilista.


 
 Vihdin seurakunta
 Seimelänkuja 5, 03400 VIHTI

vihti.seurakunta@evl.fi
09-3478500