![]() |
||
| Hae sivuilta | |||
| Etusivu / Toiminta / Ystävyysseurakunnat YstävyysseurakunnatVihdin seurakunnalla on neljä ystävyysseurakuntaa. Kotimaassa ystävyysseurakuntamme on Rautavaara, jonka kanssa yhteistyön juuret ulottuvat vuoteen 1975 saakka. Virossa ystävyysseurakuntia on kaksi, Otepää ja Sangaste.
Venäjällä ystävyysseurakuntamme on Pietarin lähellä sijaitseva Toksova, joka kuuluu Inkerin kirkkoon. Lisäksi yhteydet eräisiin puolalaisiin luterilaisiin seurakuntiin, mm. Kalisziin, ovat epävirallisia ja syntyneet vuosien varrella tapahtuneiden vierailujen kautta. Ihmisten kohtaaminen on tärkeintäYstävyysseurakuntatoiminnan perustana on kristillinen lähimmäisenrakkaus. Meidät on kutsuttu tukemaan lähimmäisiä myös oman maan rajojen ulkopuolelle, niin lähetystyön kuin ystävyyssuhteiden kautta. Lähimmäisen tukeminen on sekä aineellista että henkistä ja hengellistä. Tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, rohkaiseminen uskon juurtumisessa ja kasvamisessa sekä tukeminen kristillisen maailmankuvan vahvistumisessa. Seurakuntalaisten välinen ystävyys rikkautena
Seurakuntien ystävyys on kumppanuutta, jossa molemmat osapuolet ovat antajia ja saajia. Yhteiset hankkeet, kuten kirkon kunnostaminen, tuovat hyvää mieltä kaikille.
Lisää tietoa ystävyysseurakuntatoiminnasta löytyy myös kirkon sivuilta.
|
|
| Vihdin seurakunta Seimelänkuja 5, 03400 VIHTI |
vihti.seurakunta@evl.fi
09-3478500 |