Hautajaiset


Suru on rakkautta, joka on jäänyt vaille kohdetta. Se on vieras, joka tulee jäädäkseen pitemmäksi aikaa. Kristillinen usko avaa tien voiman lähteelle menetyksen ja surunkin keskellä. Vapahtajamme ylösnousemus avaa näköalan kuoleman yli. Meillä on jälleennäkemisen toivo.

Seurakunnan työntekijät ovat tukena siunaustilaisuuden käytännön järjestelyissä ja suruajan keskustelukumppanina.

Hautajaisten järjestelyt käynnistyvät parhaiten henkilökohtaisella käynnillä päivystävän papin luona kirkonkylän seurakuntatalossa (Niuhalanraitti 6b), päivystävä pappi on paikalla ma-pe klo 10-14, p. 09 3478 500. Seurakunnan työntekijöille voi tarvittaessa soittaa muinakin aikoina.


Siunaustilaisuus


Siunaustilaisuus pidetään pääsääntöisesti Vihdin kirkossa, myös Nummelan kirkkoa voidaan käyttää. Vihtijärven kappelia voi käyttää, jos hautaus tapahtuu sen vieressä olevalle hautausmaalle.

Siunaustilaisuuden kulku

Ohjeita arkkuhautaukseen liittyen

Ohjeita uurnanlaskuun liittyen

Perunkirjoituksen pitäminen

Siunaustilaisuuden musiikki
Kanttorit mielellään auttavat musiikin valinnassa. Jos omaisilla ei ole erityisiä toiveita, tai jos toiveena on jokin seuraavista yleisimmin käytetyistä musiikeista, ei yhteydenottoa kanttoriin tarvita, vaan tiedon voi kanttorille välittää pappi: 
G. Albinoni, Adagio
J.S.Bach, Air
J.S.Bach, Arioso
J.S. Bach, Ich ruf zu dir
G.Fr. Händel, Largo
A. Järnefelt, Kehtolaulu
O. Lindberg, Vanha virsi Taalainmaalta
 

Vihdin hautausmaat

Vihdin kirkonmäen hautausmaalta ei uusia hautapaikkoja enää luovuteta.

Siunaustilaisuudesta, papista, kanttorista ja tilavarauksista sovitaan päivystävän papin tai kirkkoherranviraston kanssa. Hautapaikkaan ja hautojen hoitoon liittyvät asiat hoidetaan Vihdin hautausmaan toimistossa, joka sijaitsee n. 4 km päässä kirkonkylästä Jokikunnalle päin. Hautausmaan toimisto on avoinna ma-pe klo 9-11, p. 09 3478 5030.