Vihdin seurakunta ohjeistaa seurakuntaa ja työntekijöitään kiihtyvässä koronatilanteessa 

Kiihtyvissä pandemiaoloissa THL:n ja Kirkkohallituksen sekä Karviaisen antaman ohjeistuksen mukaan myös Vihdin seurakunta tiukentaa käytäntöjään 30.9. alkaen.

Vihdin seurakunnassa työntekijät käyttävät ja seurakuntalaisia suositellaan käyttämään kasvomaskia kaikissa seurakunnan tilaisuuksissa ja yksityisissä kohtaamisissa. Näitä ovat jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset, konsertit, kerhot, nuortenillat, erilaiset ryhmät, kokoukset, lauluharjoitukset ja lähikontaktit seurakuntalaisten kanssa. Jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa vähennetään laulamista. Laulullista ohjelmaa ja hartauksia pyritään järjestämään ulkotiloihin.

Kasvomaskisuositus koskee kaikkia yli 15-vuotiaita, jotka osallistuvat seurakunnan toimintaan.
Seurakuntalaisia informoidaan varaamaan omat kasvomaskit seurakunnan tilaisuuksiin ja niitä vailla oleville hankitaan maskeja käytettäväksi. Mikäli tilaisuudessa joutuu poistamaan maskin, esimerkiksi ehtoollisella käynnin ajaksi, on varauduttava vaihtamaan maski.
Rippikoulutoiminta jatkuu paikallisten terveysviranomaisten ohjeistuksessa siihen saakka, kun koronatilanne sen sallii.

Aiemmin laaditut maksimiväkimäärärajoitukset eri tiloissa, turvavälit, hygieniaohjeistukset toimituskeskustelukäytännöt, laulurajoitukset, riskiryhmien koollekutsumisen välttäminen, laitosvierailujen minimointi ja juhliin osallistumattomuus ovat edelleen voimassa.