Kasvomaskien jakelu vähävaraisille Vihdissä

Vihdin kunta jakaa vähävaraisille maksuttomia kasvomaskeja 
torstaina 20.8. klo 15–17 Nummelan pääkirjaston pihalla (Pisteenkaari 1) ja 
perjantaina 21.8. klo 15–17 Vihdin kirkonkylän kirjaston pihalla (Nietoinkuja 1). 

Seuraavista kasvomaskien jakoajankohdista tiedotetaan erikseen kunnan kotisivuilla. 

Valtioneuvoston linjauksen mukaan jokainen on vastuussa itse kasvomaskin hankinnasta. Kunnan jakamat maksuttomat kasvomaskit on tarkoitettu vain kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville vähävaraisille, jotka eivät pysty hankkimaan maskeja omista varoistaan. Maskeja hakiessa henkilöllisyyttä tai taloudellista tilannetta ei tarvitse todistaa.
Torstaina ja perjantaina jaettavat kasvomaskit ovat kankaisia, ja niitä saa kaksi kappaletta käyttäjää kohden. Maskien jakopisteet sijaitsevat kirjastojen piha-alueilla. Mikäli jakopisteille muodostuu jonoa, tulee edessä seisovaan pitää vähintään yhden metrin turvaväli. Maskeja ei saa tulla noutamaan, jos tuntee flunssan oireita. Noutajan tulee olla 15 vuotta täyttänyt. 
Maskien käyttöohje on mukana pakkauksessa. Kankaiset maskit tulee pestä ennen käyttöönottoa ja jokaisen käyttökerran jälkeen.


Vihdin seurakunta jakaa kasvomaskeja syyskuussa

Vihdin seurakunnan diakoniatyö jakaa kasvomaskeja syyskuussa seuraavasti:
tiistaina 1.9. klo 10–12 Nummelan seurakuntakeskuksen pihalla
tiistaina 1.9. klo 13–15 kirkonkylän seurakuntakeskuksen pihalla
keskiviikkona 16.9. klo 9–11 Nummelan seurakuntakeskuksen pihalla
tiistaina 22.9. klo 10–12 Vihdin seurakuntatalon pihalla

Mikäli maskeja ei pääse noutamaan seurakunnan tai Vihdin kunnan jakopäivinä, on mahdollista soittaa diakoniatyöntekijä Ayda Meskaselle puhelinnumeroon 044 729 6920, niin maskit toimitetaan postitse. Soittoajat diakoniatyöntekijälle ovat perjantai 21.8. klo 9-15, maanantai 24.8. klo 9-15, tiistai 25.8. klo 9-15, perjantai 4.9. klo 9-15, perjantai 11.9. klo 9-12 ja perjantai 25.9. klo 9-12.


Käytä kasvomaskia oikein – muista myös käsien puhtaus ja turvavälit

Kasvomaskeja on saatavilla monenlaisia, ja niitä voi ostaa esimerkiksi apteekeista ja päivittäistavarakaupoista. Maskin voi valmistaa myös itse kankaasta. Kasvomaskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä ja sitä tulee vaihtaa riittävän usein.

THL: Näin käytät kasvomaskia oikein – katso video 
https://www.youtube.com/watch?v=TEyRtvIJqII&feature=youtu.be

Vaikka käyttäisi kasvomaskia, on yhä tärkeää noudattaa turvavälejä, pestä huolella kädet, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua. Oireisena tulee välttää sosiaalisia kontakteja ja hakeutua välittömästi koronatestiin.

THL suosittelee maskin käyttöä yli 15-vuotiaille henkilöille. Suositus on voimassa toistaiseksi. Maskilla suojautumista suositellaan julkisessa liikenteessä sekä tilanteissa, joissa ei ole mahdollista pitää 1–2 metrin turvavälejä. Lisäksi kasvomaskia suositellaan käytettäväksi koronatesteihin mentäessä tai riskialueelta Suomeen palatessa ja maahantulopaikasta, kuten lentokentältä, siirryttäessä karanteeniin. Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi myös silloin, jos karanteenin aikana on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

Lisätietoja
THL suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten suojaamiseksi – käsienpesu ja turvavälit ovat tärkeimmät keinot ehkäistä koronatartuntoja
https://thl.fi/fi/-/thl-suosittaa-kasvomaskin-kayttoa-toisten-suojaamiseksi-kasienpesu-ja-turvavalit-ovat-tarkeimmat-keinot-ehkaista-koronatartuntoja?redirect=%2Ffi%2F
THL: Kysymyksiä ja vastauksia maskisuosituksesta
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille/kysymyksia-ja-vastauksia-maskisuosituksesta