Pääsiäisen ajan lauluja, Ukrainalainen kirkkolauluyhtye Kaanon

ma 10.4. klo 15.00 – 16.00

Vihdin kirkko

Pääsiäisen ajan lauluja, Ukrainalainen kirkkolauluyhtye Kaanon. Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko.
Konsertin kesto on 60 minuuttia. Vapaa pääsy, ohjelma 20 euroa, tuotto ukrainalaisten tukemiseksi.
Kuljetus Nummelan srk-keskukselta, ilmoittautuminen 9.4. mennessä TEKSTIVIESTILLÄ 0407599628

1990-luvun alussa seitsemän eri kuoroissa pitkään laulanutta lahjakasta miestä Keski-Ukrainasta kiinnostui ortodoksisesta lauluperinteestä, joka oli tuolloin lähes tuntematonta nuoressa itsenäisessä tasavallassa. Perehdyttyään huolellisesti kirkkolauluun Kaanon-lauluryhmä halusi ryhtyä sen sanansaattajaksi ja tehdä itselleen tärkeistä, rauhoittavista ja säestyksettä esitettävistä melodioista tuttuja yhä useammille. Tätä työtä Kaanon tekee yhä.

Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo yhdeksättä kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Ohjelmisto on aiemmissa konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten pääsiäisen teemoihin rakennettu. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo pelkästään siksi konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on motivoinut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen, ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy.

Ryhmä on laulanut paljon yhdessä, ja sen voi kuulla - äänet soivat saumattomasti ja puhtaasti yhteen ja tuovat loistavasti esiin musiikin arvon sekä perinteen iän ja voiman. Pyhän viikon tienoille, varhaiskevään heräämisen aikaan, Kaanon tuo äänillään kevään kirkkautta ja valoa. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyttäkään puutu!
Konsertin lopuksi isäntäseurakunnan kuoro, Vihdin kamarikuoro kutsuu Kaanonin yhteiseen rauhanrukoukseen, Arvo Pärtin teokseen Da pacem Domine, Herra, anna meille rauha!

Pääsiäisen ajan lauluja, Ukrainalainen kirkkolauluyhtye Kaanon. Yhtyeen taiteellinen johtaja on Ievgen Valovenko.
Konsertin kesto on 60 minuuttia. Vapaa pääsy, ohjelma 20 euroa, tuotto ukrainalaisten tukemiseksi
Kuljetus Nummelan srk-keskukselta, ilmoittautuminen 9.4. mennessä TEKSTIVIESTILLÄ 0407599628

1990-luvun alussa seitsemän eri kuoroissa pitkään laulanutta lahjakasta miestä Keski-Ukrainasta kiinnostui ortodoksisesta lauluperinteestä, joka oli tuolloin lähes tuntematonta nuoressa itsenäisessä tasavallassa. Perehdyttyään huolellisesti kirkkolauluun Kaanon-lauluryhmä halusi ryhtyä sen sanansaattajaksi ja tehdä itselleen tärkeistä, rauhoittavista ja säestyksettä esitettävistä melodioista tuttuja yhä useammille. Tätä työtä Kaanon tekee yhä.

Neliäänisesti laulava kirkkolauluyhtye Kaanon tuo Suomeen jo yhdeksättä kertaa vaikuttavan, monipuolisen ohjelmiston: mukana on sekä perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia että tällä kertaa erityisesti pääsiäisen ajan lauluja. Ohjelmisto on aiemmissa konserteissa mukana olleille tuttu tyyliltään mutta kuitenkin uusi ja varta vasten pääsiäisen teemoihin rakennettu. Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon tärkein juhla, ja jo pelkästään siksi konsertti tuo paljon aiemmista konserteista poikkeavaa, uudella tavalla kiintoisaa materiaalia kuultavaksemme. Edellisten kiertueiden suosio on motivoinut ryhmän kevätkiertueelle Suomeen, ja näin monen laulunystävän toive jälleen kuulla Kaanonia täyttyy.

Ryhmä on laulanut paljon yhdessä, ja sen voi kuulla - äänet soivat saumattomasti ja puhtaasti yhteen ja tuovat loistavasti esiin musiikin arvon sekä perinteen iän ja voiman. Pyhän viikon tienoille, varhaiskevään heräämisen aikaan, Kaanon tuo äänillään kevään kirkkautta ja valoa. Seitsemän miehen laulussa on voimaa, mutta ei siitä herkkyyttäkään puutu!
Konsertin lopuksi isäntäseurakunnan kuoro, Vihdin kamarikuoro kutsuu Kaanonin yhteiseen rauhanrukoukseen, Arvo Pärtin teokseen Da pacem Domine, Herra, anna meille rauha!
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä