Armo on radikaalia epäoikeudenmukaisuutta: sitä saavat ne, jotka eivät sitä ansaitse

Kastetoimituksessa sytytän kastekynttilän ja kerron, että kynttilään liittyvät Jeesuksen sanat: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:1)
Kasteessa meistä tulee Jeesuksen seuraajia, kristittyjä, ristinmerkillä siunattuja, samaan aikaan pyhiä ja syntisiä.

Tänä päivänä tuskin kovin moni ajattelee, että sokeana syntynyt tai jossakin elämänvaiheessa (tai vaikkapa sodassa) tavalla tai toisella vammautunut, olisi saanut vammansa rangaistuksena omasta tai vanhempiensa synnistä. Mutta antiikin aikana ja Jeesuksen elinaikana oli hyvin tavallista ajatella, että ihmisiä rankaistiin pahoista teoista jo elinaikanaan, ja että sairaus tai vamma näin ollen oli seurausta synnistä. 

Ihmisiä parantaessaan Jeesus usein puhuu pelastumisesta, ja parantuminen on toisinaan seurausta siitä, että hän julistaa sairaan synnit anteeksi. Kreikan sana σώζω (soozoo) eli pelastaa-verbi käännetään evankeliumikertomuksissa vaihtelevasti joko ”pelastua” tai ”parantua”. Näin pelastuminen ja parantuminen liittyvät kiinteästi yhteen

On huomionarvoista, että Jeesus usein kysyy kohtaamiltaan ihmisiltä: ”Mitä haluat, että teen sinulle?” 

Vammattomilla ihmisillä taitaa olla kiusaus ajatella, että vammautunut tai invalidisoitunut ihminen ei sellaisenaan olisi yhtä terve kuin hän itse. Onneksi tänä päivänä pyritään pois oletuksista ja kuuntelemaan ja kuulemaan jokaisen ihmisen omaa kokemusta. Silti helposti voi käydä niin, että ulkopuolinen määrittelee sen avun, jota toinen tarvitsee. Tämän vaaran Jeesus välttää kysymällä, ja antaa meille samalla esimerkin, jossa päätösvalta säilyy ihmisellä itsellään.

Päivän lukukappaleissa kuulimme sotapäällikko Naamanista sekä Kauniinportin rammasta kerjäläisestä. Heiltä ei itseltään kysytty, mutta Naaman näki paljon vaivaa päästäkseen profeetan luo, joka saattaisi pystyä auttamaan häntä, eikä ramman kerjäläisen asema oikeastaan olisi voinut paljon pahempi (ja alempana yhteiskunnassa) olla. Voidaan siis olettaa, että he halusivat muutosta tilanteeseensa. 

Apu ei kuitenkaan tullut sellaisessa muodossa kuin he odottivat.

On varsin inhimillistä, että toivomme asioiden järjestyvän tietyllä, itse suunnittelemallamme tavalla tai rukouksiin vastattavan toiveittemme mukaan. Jumala ei kuitenkaan ole joulupukki eikä hänen kanssaan voi käydä kauppaa. Vaikka Naaman ei parantunut siten kuin oli ennakolta ajatellut, eikä rampa saanut odottamaansa almua, heille kävi paremmin kuin he olisivat itse osanneet toivoa.

Jumalan tapa toimia on meille usein käsittämätön ja odottamaton. Evankeliumeissa alleviivataan moneen kertaan sitä, että tämän maailman tärkeysjärjestykset tulevat muuttumaan: ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi, sokeista tulee näkeviä ja näkevistä sokeita. 

Armo on radikaalia epäoikeudenmukaisuutta: sitä saavat ne, jotka eivät sitä ansaitse. Ja mitä vähemmän joku sitä ansaitsisi, sitä enemmän armoa hän saa. Inhimillisesti ajateltuna, eikö olisi ollut oikeudenmukaista, että rikas ja vaikutusvaltainen Naaman olisi saanut kärsiä sairaudestaan, tasapuolisuuden nimissä? Rampa taas olisi voinut saada sekä kykynsä kävellä että sen hopean, jota toivoi, oltuaan koko ikänsä muiden avun varassa.

Ilosanoma on kuitenkin tämä: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” 

Tämä elämä on monin tavoin epäoikeudenmukainen. Toinen näyttää pääsevän helpommalla ja toinen taas kohtaa vaikeuksia toisensa perään. Pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille. Se on tämän vajavaisen maailman osa. Jumala ei koettele meitä, tai koeta jalostaa ketään vaikeuksilla tai kärsimyksellä. Hän on itse kärsinyt kaiken, jotta kärsimys ja kuolema ei saisi viimeistä sanaa. 

Jeesus kutsuu seuraajakseen kaikkia, asemaan ja ansioon katsomatta. Hänen seuraajansa ovat kaikki syntisiä, mutta samalla armahdettuja, pelastettuja oikeudenmukaiselta tuomiolta. Kaiken pimeän ja vaikean keskellä loistaa valo. Maailman valo, joka pelastaa, parantaa ja antaa elämän. 

Pastori Krista Wedmanin saarna sunnuntaina 18.8.2024 Vihdin kirkossa.

Päivän evankeliumi luettiin Johannekselta, luvusta 9:

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”