Uuden siunauskappelin rakentamisessa mukana useita paikallisia yrityksiä
Vihdin siunauskappelin rakennustyöt Vihdin hautausmaalla ovat käynnistyneet. Uuden kappelin odotetaan valmistuvan vuonna 2025 rakennustöiden kestäessä noin vuoden. Kappelissa tullaan järjestämään vainajien siunaustilaisuuksia, mutta monikäyttöistä kappelisalia voidaan käyttää joustavasti myös muuhun, esimerkiksi konsertteihin. Vihdin siunauskappelin on suunnitellut arkkitehdit Marko Simsiö ja Johannes Koskela (Arkkitehtitoimisto Koan Oy).
”Uusi siunauskappeli istuu kunnioittavasti Vihdin hautausmaan kauniiseen ja vehreään maisemaan vanhojen lehmusten ympäröidessä sitä. Kappelissa on jyrkkä harjakatto, joka kunnioittaa perinteistä kirkkoarkkitehtuuria. Katto on pituussuunnassa kappelisaliin päin nouseva, mikä symboloi ihmisen matkaa ajassa ikuisuuteen.
Kappelissa on käytetty minimalistista materiaalipalettia. Rakennus on hirsirakenteinen ja sen kuultokäsitellyt hirsipinnat jätetään sekä ulko- että sisätiloissa näkyviin. Hirrelle kontrastia tuo tumma metalliaineinen katto, joka laskeutuu osittain julkisivuille tummina seinäkkeinä. Seinäkkeet tuovat rakennukseen kolmeulotteisuutta ja peittävät taakseen syöksytorvet sekä talotekniikkaa. Vaalea hirsi hohtaa tumman ulkokuoren takana lämpöisenä ja kutsuvana. Ulkona kappelisalia kiertää pensasaita, joka rajaa taakseen pienen puolijulkisen rauhoittumiseen käytettävän ulkotilan ja tuo yksityisyyttä kappelisalin tilaisuuksille.
Vierailija saapuu vehreiden nurmi- ja istutusalueiden läpi kappelin pääoville, josta kuljetaan aulan kautta kappelisaliin. Tilan korkea harjakatto ja minimalistinen sisustus tuovat arvokkuutta tähän pyhään tilaan. Hirsipinnat tuovat siunaustilaisuuden suruun lämpöä ja turvallisuuden tunnetta. Suuret lasipinnat puolestaan avaavat saliin kauniit peltomaisemat ja päästävät sisään runsaasti lohtua antavaa luonnonvaloa.” (Arkkitehtitoimisto Koan Oy)
Kappelisalin lisäksi rakennuksessa tulee olemaan tilat vainajien säilytykselle, sakastille, pienelle toimistolle ja aputiloille. Ruumisautolle varataan tilaa kappelin päädyssä seinien sisäpuolelta, jolloin vainajan kuljetus voidaan toteuttaa kunnioittavasti katseilta ja sateilta suojassa.
Kappelin runkourakan urakoitsijaksi valittiin kilpailutuksessa suomalainen Honkarakenne Oyj, joka tunnetaan hirsirakentajana kestävän puurakentamisen suunnannäyttäjänä. Honkarakenteen vastuullisuuden perustana on kestävästi kasvatettu puu. Riippumattoman osapuolen suorittamat auditoinnit eri toimitusketjun vaiheissa takaavat, että puuraaka-aine on peräisin metsästä, jossa noudatetaan kestävän kehityksen ja luonnon monimuotoisuuden periaatteita. Yritys käyttää hirsiensä raaka-aineena puuta suomalaisilta sahoilta. Honkarakenteen arvot ja tapa toimia vastaavat myös Vihdin seurakunnan omaa ympäristöohjelmaa, jossa pyritään huomioimaan ympäristövaikutukset kaikenlaisten hankintojen ja sijoitusten osalta.
Mukana kappelin rakentamisessa on useita paikallisia yrityksiä. Maanrakennus- ja perustusurakasta vastaa Kreate Oy (alihankkijana vihtiläinen JV-Kaivuu Oy). Sisustusurakasta vastaa Vihdin Rakennusurakointi Oy, sähköurakasta Esasähkö Oy, ilmanvaihtourakasta Peltityöt Kuula Oy ja putkiurakasta LVI Ossi Pajunen Oy. Lohjalainen MH-Control Oy on mukana vastaten siunauskappelin rakennusautomaatiourakasta. Maanrakennus- ja perustusurakka on aloitettu. Valvonta ja rakennuttamispalveluja on tilattu Expecon Oy:ltä. Maalämpökaivojen porausurakka hautausmalla on jo valmistunut.
Lisätietoja siunauskappelin rakentamisesta:
10.6.2024 12.31