Nummelan kirkko suljetaan, uusi seurakuntakeskus suunnitteilla

Nummelan kirkon jäähyväismessua vietetään helatorstaina 29.5.2025 klo 12. Liturgina messussa Pekka Valkeapää.
Nummelan seurakuntakeskuksen huono sisäilma sulkee osan tiloista. Sulkuun menevät kirkkosali, takkahuone, seurakuntasali, nuorten tila Sankarla ja lähetyspuoti Toivon Jyvä. Messuja vietetään kesällä väistötiloissa.
Nummelan seurakuntakeskus on kolmessa vaiheessa valmistunut rakennus, jossa on toimistotiloja, kirkkosali, seurakuntasali ja muita seurakuntatoiminnan tiloja. Rakennuksen vanhimmat osat ovat valmistuneet vuonna 1969 ja 1980-luvulla. Valkoinen laajennusosa valmistui vuonna 2005. Laajennusosa on hyväkuntoinen eikä siellä ole havaittu merkittäviä korjaustarpeita. Sisäilmaongelmia on ollut lähinnä vanhemmissa rakennusosissa. Merkittävimmät sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät liittyvät Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n mukaan alapohjarakenteiden kosteustekniseen toimimattomuuteen ja ilmavuotoihin maaperästä, alapohjarakenteen hiekkatäytöstä sekä muista ulkovaipparakenteista. Talon vanhan osan rakenteiden huono kunto paljastui myös diakoniasiiven purkamisen yhteydessä syksyllä 2024.
Työntekijöiden ja seurakuntalaisten kokemukset sisäilman huonosta laadusta ovat voimistuneet viime vuosien aikana. Erityisesti kirkkosali on koettu sisäilmaltaan huonoksi.
Kirkkoneuvosto päätti huhtikuun lopulla pitämässään kokouksessa tilata tutkimuksen sisäilmasta ja seinärakenteista. Samalla tehtiin päätös oireita aiheuttavien tilojen sulkemisesta 1.6.2025 alkaen. Jumalanpalveluksia vietetään kesällä väistötiloissa, joista ilmoitetaan myöhemmin. Nummelan seurakuntakeskuksen uudempi puoli jää käyttöön ja siellä toiminta jatkuu. Uudemmalla puolella sijaitsee mm. päiväkerho- ja perhekerhotiloja. Nuorten toiminta siirtyy ainakin kesän ajaksi perhekerhotiloihin. Diakonian asiakkaita muutokset eivät koske, uusi diakoniasiipi takaparkkipaikan puolella palvelee heitä jatkossakin.
Nummelan kirkko on ollut nummelalaisille tärkeä paikka. Tänne on tultu messuun, hautajaisiin, kastejuhliin, häihin, konsertteihin ja moniin muihin tilaisuuksiin. Nyt on aika hyvästellä se, sanoo kirkkoherra Pekka Valkeapää.
Nummelan kirkon jäähyväismessu järjestetään helatorstaina 29.5. klo 12. Messun toimittavat kirkkoherra Pekka Valkeapää ja kanttori Elina Pikkuhookana. Mukana on myös sellotaiteilija Hannu Kiiski, jonka harjoitus- ja esiintymispaikkana Nummelan kirkko on toiminut vuosikymmeniä.
Vihdin seurakunnan hallintojohtaja Tapio Yliluoma kertoo, että uuden monikäyttöisen seurakuntakeskuksen suunnittelu on jo aloitettu. Alustavien arvioiden mukaan se voisia valmistua 5–7 vuoden kuluttua. Tilasuunnittelussa pyritään arvioimaan millaisia tarpeita seurakunnalla ja seurakuntalaisilla on 2030- ja 2040-luvuilla. Väliaikana osa toiminnoista siirretään Vihdin kirkonkylälle, jossa seurakunnalla on hyvin tiloja. Seurakunnan näkyvyys ja toiminta pyritään kuitenkin varmistamaan väliajalla myös Nummelassa.
23.5.2025 11.52