Uutislistaukseen

Kirkkoherranvirastosta seurakuntatoimisto 1.1.2021 alkaen

Osana valtakunnallista kirkkohallituksen muutosta

Vihdin seurakunnan kirkonkirjojen pitoon on tulossa vuodenvaihteessa muutoksia. Jatkossa kirkonkirjoja ja väestökirjanpitoon liittyviä viranomaistehtäviä hoidetaan Espoon seurakuntien aluekeskusrekisterissä. Muutoksen taustalla on kirkkohallituksen päätös, jonka mukaan kirkonkirjojenpidon tehtävät ja väestökirjanpitoon liittyvät toiminnot keskitetään yksittäisiltä seurakunnilta suurempiin aluekeskusrekistereihin. Vastaava muutos on jo tehty mm. Lohjalla, Karkkilassa ja Siuntiossa.

Nimenmuutos

Toiminnallinen muutos tulee näkymään myös kirkkoherranviraston nimessä. Kirkkoherranviraston nimi on perinteisesti tarkoittanut sitä, että kyseissä virastossa pidetään yllä kirkonkirjoja ja hoidetaan siitä johtuvia jäsenkirjanpitoon liittyviä tehtäviä. Monet seurakunnat ovat päätyneet vaihtamaan kirkkoherranviraston nimen seurakuntatoimistoksi samalla kun kirkonkirjojen pito on siirretty keskusrekisterin hoidettavaksi.  Näin myös Vihdissä eli 1.1.2021 alkaen Vihdin seurakunnan kirkkoherranviraston nimi on seurakuntatoimisto.

Seurakuntalaisia palveleva toimisto

Seurakuntatoimistossa palvellaan kuten tähänkin asti kirkollisiin toimituksiin (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen) liittyvien tilojen ja henkilöiden varausasioissa, sekä muuhun seurakunnalliseen toimintaan liittyvissä asioissa ja järjestelyissä. Seurakuntatoimistossa hoidetaan myös talous- ja henkilöstöhallintoon liittyviä tehtäviä. Seurakuntatoimistosta annetaan myös neuvontaa Espoon aluekeskusrekisterin kautta tehtävien todistustilausten- ja rekisteripalveluiden käytössä.

Muutto seurakuntakeskukseen

Tammikuussa seurakuntatoimisto muuttaa Pisteenkaari 5:sta viereiseen rakennukseen, Nummelan seurakuntakeskukseen, Kappelitie 5:een. Toimisto on avoinna maanantaista keskiviikkoon klo 9-15 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Pandemian vuoksi yhteydenotto puhelimitse tai sähköpostitse.


Aluerekisteri palvelee Espoosta käsin

1.1.2021 alkaen Vihdin seurakunnan sukuselvitystilaukset, virkatodistus- ja muut rekisteripalvelut hoidetaan Espoon aluekeskusrekisterissä:
Kirkkokatu 1
02770 Espoo
p. 09 8050 2600
keskusrekisteri.espoo@evl.fi
avoinna ma-ti klo 9-15
ke-to klo 9-12
pe suljettu

 
Myös aluerekisterin palvelujen käytössä seurakuntatoimisto neuvoo ja opastaa.

Vihdin seurakuntatoimisto
ma-ke klo 9-15
p. 09 3478 500
vihti.seurakunta@evl.fi

2020-12-02 14:07:36.0