Taiteilijaveljekset kuvanveistäjä Uuno Poikonen (1927–2002) ja ITE-taiteilija Niilo Poikonen (s. 1929) loivat veistoksia ja osasivat puun työstämisen taidon. Uuno Poikonen syntyi Karstulan Heijostenmäellä vuonna 1927. Perhe muutti Karstulan Rantakylään, josta isä Eino Poikonen osti myllyn viljan jauhattamiseen kyläläisille. Uunon lukuinnostus ja taiteelliset lahjat ilmenivät jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Hän oli hyvä piirtämään ja veistämään ihmis- ja eläinhahmoja. Hän veisti pieniä puuveistoksia sota-aikana. Uuno Poikosen ilves ja metsästäjä -veistokset olivat veljensä Niilo Poikosen kesämökillä Rantakylässä ainakin talvella 2009.

Uuno Poikosesta kehittyi lähes itseoppinut taiteilija, vaikka hän opiskeli kipsitöiden tekemistä kuvanveistäjä Sulo Mäkelän luona Kotkan kansalaisopistossa. Hän sai vaikutteita saarijärveläiseltä kuvanveistäjältä Hannes Autereelta ja helsinkiläiseltä kuvanveistäjältä Johannes Haapasalolta, joka veisti monia sankaripatsaita ja palkittiin professorin arvonimellä. Kulttuuria tukenut piispa Eino Sormunen kannusti Poikosta veistäjän uralle.

Kuvanveistäjä Uuno Poikosen luomia uskonnollisaiheisia veistoksia ja reliefejä on Suomen kirkoissa ja seurakuntataloissa yli 70 kappaletta. Lisäksi hän teki taideteoksia muihin julkisiin tiloihin. Hänen ensimmäinen julkinen työnsä oli Karstulan seurakunnan toimituskappeliin kirkkoherra Toivo Hytösen tilaama krusifiksi.

Karstulan seurakuntatalon Maan siunaus -reliefin luonnoksessa hän halusi luonnehtia Karstulaa maatalouspitäjänä. J. L. Runebergin runo Saarijärven Paavosta antoi virikkeitä teokseen, jossa Kristus on keskellä siunaamassa kädet levitettyinä neljän ihmisen arkista uudisraivausta ja sadonkorjuuta. Lions Club Karstula lahjoitti veistoksen Karstulan seurakunnalle 28.3.1976. Maanläheisessä punapyökkisessä reliefissä on lämmin puun henki ja lohduttava sanoma. Sen keskeissommittelussa on vaikutteita siunaavaa Jeesusta esittävistä alttarimaalauksista. Kunnostettu reliefi laitettiin uudelleen esille Karstulan kappeliseurakunnan Kirkonkulma-nimiseen väistötilaan syksyllä 2025.

Evankelis-kristillisen vakaumuksen omannut Uuno Poikonen veisti useiden seurakuntien tiloihin kookkaita puureliefejä kuten Huittisten Lauttakylän rukoushuoneeseen reliefin ”Tuhlaajapojan paluu” ja Kortepohjan seurakuntakeskukseen alttarireliefin ”Ylösnousemus”. Poikonen veisti Vihdin Nummelan kirkkoon alttarireliefin ”Tulkaa minun tyköni kaikki” vuonna 1974. Reliefiin on kuvattu Kristus, iäkäs nainen, työikäinen mies, nuori tyttö ja poika. Samasta Matteuksen evankeliumin aiheesta on suomalaisissa kirkoissa runsaasti erilaisia tulkintoja alttaritauluina. Esimerkiksi Alexandra Theodora Frosterus-Såltin (1837–1916) maalasi siitä 10 alttaritaulua, joista yksi, vuodelta 1881, on Karjalohjan kirkossa. Suolahden kirkossa on aihetta käsittelevä Alf Danningin maalaus vuodelta 1954 ja Puolangan kirkossa Paavo Tolosen maalaus ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut” vuodelta 1982.

Uuno Poikonen teki krusifikseja Pohjois-Karjalaan ja runsaasti teoksia myös Pohjois-Savoon. Hän valmisti pienen krusifiksin Rautavaaran kirkon alttaripöydälle, krusifiksit Kuopion Kallaveden seurakunnan Jynkän kirkon alttarille vuonna 1983 sekä Vehmasmäen kappeliin vuonna 1986 ja kuorin yläosaan vuonna 1956 ja Nivalan rukoushuoneeseen vuonna 1957.

Uuno Poikosen tekemä krusifiksi Nummelan kirkossa (kuva: Outi Hänninen)

Aikaisempien vuosisatojen kirkkotaiteen perinne juontaa juurensa käsityöperinteestä. Jo keskiaikaisissa kirkoissa oli veistoksia sisältäviä puisia alttarikaappeja. Kirkkotaiteen maalauksilla, veistoksilla ja tekstiileillä on ollut sanomallinen merkitys. Ne ovat olleet apuvälineitä teologisessa julistuksessa. Krusifiksit yleistyivät vasta toisen vuosituhannen alussa niin sanotun kärsimysmystiikan vaikutuksesta. Krusifikseja on kahta päätyyppiä: voittava Kristus ja kärsivä Kristus. Uuno Poikosen veistoksissa on molempia tyyppejä.

Krusifikseja hankittiin alttaritaulujen tilalle vielä 1900-luvulla, vaikka alttaritaulut vakiintuivat taideteoksina 1700- ja 1800-lukujen aikana. Kirkkojen toisinaan valoisalla arkkitehtuurilla ja näyttävällä tilataiteella on pyritty kauniiseen ja miellyttävään tilaan. Taide on säilynyt olennaisena visuaalisena osana kirkollisissa tiloissa.

Vihdissä on runsaasti Uuno Poikosen veistoksia. Hän veisti Vihdin Huhmarin Karprintin painotalon aulatilaan Viisaus alkaa pokstaavista -puureliefin, jossa on aiheena Aleksis Kiven Seitsemän veljestä lukemaan opettelemassa. Hän teki veistoksia mm. Vihdin kunnantaloon (Valovirta), entiseen Vihdin Säästöpankkiin (Rahavirta), Nummelan terveysasemalle (Tahdotko tulla terveeksi) ja Hopeaniemen kuntoparantolaan (Rukous). Uuno Poikonen asui yli kolme vuosikymmentä Vihdissä työskennellen seurakunnan nuoriso-ohjaajana ja seurakuntatalon isäntänä. Hän muutti Raisioon päästyään eläkkeelle vuonna 1990.

Luonto on läsnä monien ITE-taiteilijoiden teoksissa. Se on liikuttanut tekijöiden sisäistä mieltä, mutta myös vaikuttanut konkreettisesti maaseutumaisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä. Kivien, kasvien ja eläinten olemus muotoineen näkyvät Niilo Poikosen Karstulan Rantakylän pihataiteen maanläheisissä aiheissa. Karstulan Rantakylällä sijaitsevan kesäasunnon piha-alueella on 16 veistoksen puisto, joka muodostaa ITE-taiteen miljöön. Esillä on maapallon tilaan, eläimiin ja maatalouteen liittyviä teoksia. Veistosten sanomassa on mukana kantaaottavuutta, sillä esimerkiksi maapallon muotoisella teoksellaan hän ottaa kantaa ympäristön tuhoutumiseen. Hän käytti kiveä ja sementtiä soveltavan kekseliäästi materiaaleinaan.

Luonnon ja maaseudun arvot piirtyvät esiin teoksissa. Huvilalla on myös sukuhistoriaan viittaavia monumentteja kuten myllyn ja raivaajien muistomerkit. Teokset henkivät edellisten sukupolvien työn kunnioitusta, ja kotieläinaiheet hohkavat maalaismiljöön henkeä. Yksi muistomerkki on omistettu Roope-koiralle. Niilo Poikonen on tehnyt suurimman osan teoksistaan kesähuvilallaan lapsuutensa kotikylässä Karstulan Rantakylässä.

Maanläheinen suhde heijastuu Niilo Poikosen teosten aihevalinnoissa ja käsittelytavoissa. Hän on toteuttanut omintakeisella tyylillään betoniveistokset, maatalouskonekoosteet ja veistetyt puureliefit. Hänen kesähuvilallaan on ollut kymmeniä itse toteutettuja puureliefejä ja korkokuvallisia huonekaluja. Kalevalainen henki ja Seitsemän veljeksen läheisyys näyttäytyvät hänen puuteoksissaan. Niilo Poikosen puureliefejä oli esillä Maaseudun Sivistysliiton ITE höyryssä -kesänäyttelyssä Suolahden asemalla vuonna 2009.

Niilo Poikosen mukaan ITE-taiteessa on kyse oivaltamisesta ja välttämättömästä tarpeesta toteuttaa omat ideat. Hän on kuvaillut veistosten tekemistä hyväksi romaaniksi, jota täytyy lukea yölläkin. Väistämätön luovuuden kipinä on ajanut aikaa ja työstämistä vaativien teosten tekemiseen. Suurin osa teoksista on syntynyt nopeasta inspiraatiosta ja luomisen voimasta. Hän suhtautui aikaansaannoksiinsa vaatimattomasti, mutta iän myötä arvostus omaa taidetta kohtaan kasvoi. Uuttera taiteen tekijä työskenteli muurarina, rakennusmiehenä ja myymälänhoitajana, joten hänellä oli käden taitoja myös työkokemuksensa puolesta.

Kyläkansantaiteilijoilla on merkityksensä maaseudulla, koska he luovat oman elämänsä keskuksia pihoihinsa. Taidepihat ovat kansantaiteilijoiden omakuvia, jotka kertovat esimerkiksi sukujuurista ja maailmankatsomuksesta. Lapsuuden sydänmaisema kiinnitti suvun arvoketjuun ja tuttuun kantamaisemaan kuten Niilo Poikosen kohdalla. On arvokasta, että taide kukoistaa hajautetusti yhtä lailla kesähuviloiden rannoilla kuin julkisissa puistoissa ja tiloissa.

Juttu julkaistu Karstulan seudun joulu -lehdessä marraskuussa 2025. Jutun on kirjoittanut Kirsi Hänninen, Saarijärven museotoimenjohtaja.

Kirsi Hännisen ilmoittama lähdeluettelo:

Calamnius, Linda 2015: Veistoksiin sisältyy monta tarinaa. Viispiikkinen 17.9.2015

Envall, Markku 2002: Kirkollinen kuvanveistäjä oli skeptinen aforistikko. Kuvanveistäjä Uuno Poikonen. Helsingin Sanomat 10.7.2002. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö

Hanka, Heikki 1995: Kuin kuvastimessa. Suomalaisen kirkkomaalauksen yleispiirteitä uskonpuhdistuksen jälkeen. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 5

Hänninen, Kirsi 2010: Läsnä luonnossa ja sydämessä. – Päätoim. Marjo-Riitta Simpanen ja toim. Marjo-Riitta Simpanen, Lauri Oino ja Elina Vuorimies. ITE-keskellä. Helsinki: Maahenki

Katajamäki, Saara 2009: Viispiikkinen 6.8.2009

Ahola-Aalto, Mari 2009: Viisaus alkaa pokstaavista. Luoteis-Uusimaa 23.1.2009

Saarimäki, Mauno 1976: Puu-ukkojen näpertelijästä alttariveistosten tekijäksi. Karstulan Seudun Joulu. Karstula: Karstulan seudun invalidit & Lions Club Karstula/Riutta

Takanen, Ringa 2020: Tulkaa minun tyköni lohdun paatosmuotona: ikonografinen analyysi Alexandra Frosterus-Såltinin Nakkilan kirkon alttaritaulusta. Tahiti 1/2020. Turun yliopiston julkaisu verkossa

Vähäkangas, Pekka 1994: Kirkkotaide Pohjois-Savossa ja Taideteokset seurakuntayhtymien mukaan. Kuopio: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo & Kuopion taidemuseo

Väätäinen, Satu & Karkkonen, Hanna 2014: Risti – Kuoleman ja elämän merkki. – Kirkko & Koti 16.4.2014. Kuopio: Kuopion evankelisluterilainen seurakuntayhtymä ja Siilinjärven seurakunta