Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi
ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä.
Psalmi 23:6
Lapsen hoivaaminen ja opastaminen on rikas ja iloinen, mutta myös vaativa tehtävä. Toisaalta lapsi omalla tavallaan "hoitaa" kotia ja kasvattaa vanhempia ja muita perheen jäseniä.
Me olemme seurakunnassa pieninä ja suurina Jumalan kuulomatkan päässä, oppilaina elämän suuressa koulussa. Kotiseurakunta tahtoo tukea teitä kasvatustyössä eri tavoin.
Teille, joiden lähellä on pieni elämäntien alkaja, Jumala suokoon armon olla hyvä äiti, isä, läheinen.
Vastasyntyneen vanhemmat saavat kotiin ohjeet ja kaavakkeet lapsen kastetta varten. Yleensä pappi tapaa kastettavan lapsen vanhemmat etukäteen. Tapaaminen tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun ja tutustumiseen samalla kun sovitaan käytännön järjestelyistä ja toimituksen kulkuun liittyvistä yksityiskohdista.
Pappi ei peri palkkiota kirkollisista toimituksista.
Kastemekkoja voi kysyä lainaksi Nummelan seurakuntakeskuksesta. Kastemaljaksi käy mikä tahansa kulho.
Kastetilaisuuden järjestämiseksi otetaan yhteys Vihdin seurakuntatoimistoon. Seurakuntatoimisto palvelee puhelimitse arkisin klo 9-12 sekä klo 13-14 nrossa 09 3478 500.
Tarkempia tietoja kasteen merkityksestä, edellytyksistä ja käytännön järjestelyistä saa Suomen luterilaisen kirkon kotisivuilta.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä