Uutislistaukseen

Kaiken kansan vappu ja koko perheen vappukaraoke - seurakunta järjestää

WhatsApp Image 2023-04-25 at 13.41.50.jpeg

Seurakunnan yhteisötyöntekijä Maria Hanhikorpi pitelee kädessään Vappukaraoke-tilaisuuden mainosta

Vappukaraoke Vihdin kirkonkylän seurakuntatalolla järjestetään vapunpäivänä nyt ensimmäistä kertaa. Seurakunnan yhteisötyöntekijä Maria Hanhikorpi kertoo, että ajatus vappukaraokesta on syntynyt yhdessä monien kanssa. Tilaisuutta ovat tekemässä kirkonkylän lähetyspiirin ihmiset, Nummelan Toivon Jyvän (käsityöpuoti) aktiiviset ja Puukööri-nimisen puutyöpiirin väki. Karaoken lisäksi tilaisuus pitää sisällään onnenpyörän ja mattoarpajaiset. Kahviosta myydään edulliseen hintaan kahvia, munkkeja, simaa, nakkeja ja perunasalaattia. Tilaisuus on päihteetön.

"Vappukaraoke Vihdin seurakuntatalossa kokoaa yksin asujia, pariskuntia, perheitä, eläkeläisiä viettämään vappua yhdessä karaoken, yhteislaulujen, lautapelien ja vappuherkkujen äärelle. Tavoitteena on luoda yhteisöllinen vapun vietto, jossa ihmiset saavat mahdollisuuden kohdata toisiaan rennossa ilmapiirissä seurakunnan tiloissa."

Karaokeisäntänä tullaan näkemään Mika Ahonen Ojakkalasta. "Laulettavaa löytyy varmasti moneen makuun. Suomenkieliseen valikoimaan kuuluu noin 10 000 kappaletta. Englanninkieliseen 70 000. Muun kielisiä on sitten vielä toki niitäkin." Ahonen on puoliammattilainen, jolla omia karaokekeikkoja on takana toista tuhatta. Ahonen on tehnyt pitkän uran kunnan nuorisotyössä ja toimii tällä hetkellä seurakunnan vapaaehtoisena mm. nuorten moottoripajassa. Ja maanantaina sitten tosiaan vappukaraokessa!

 

Vappua pääsee toki viettämään jo ehkä totutusti ennakkoon, kun perjantaina 28.4. järjestetään Nummelan seurakuntakeskuksella Kaiken kansan vapputapahtuma. Toimintapisteet on suunniteltu erityisesti lapsille, mutta tilaisuuteen ja grillin ääreen ovat kaikki tervetulleita. Toimintapisteissä mm. musiikkia, tanssia, kasvomaalausta, poniratsastusta ja paloauto. Grilli kuumana koko tapahtuman ajan klo 9-12.

Perjantaina 28.4. Kaiken kansan vapputapahtuman Nummelan seurakuntakeskuksella (Kappelitie 5) klo 9-12
Maanantaina 1.5. Vappukaraoke Vihdin kirkonkylän seurakuntatalolla (Niuhalanraitti 6) klo 11-14 (mattoarpajaiset päättävät tilaisuuden klo 14)

Molemmissa tapahtumissa maksullinen kahvio
Perjantain kahviotuotot ohjataan Yhteisvastuukeräykseen, maanantain tuotot Vihdin seurakunnan lähetystyön kohteisiin.

Lisätietoja vappukaraokesta

2023-04-25 14:46:00.0