Musiikkineuvoksen arvonimi Jorma Hannikaiselle
Tasavallan presidentti on myöntänyt 19.4.2024 musiikkineuvoksen arvonimen vihtiläiselle musiikin tohtori Jorma Hannikaiselle. Hannikainen jäi eläkkeelle vuonna 2021 Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kirkkomusiikki ja urut –aineryhmän yliopiston lehtorin virasta, jossa hän opetti muun muassa gregorianiikkaa sekä liturgista vokaalimusiikkia. Hän myös ohjasi jatko-opiskelijoiden väitöstutkimuksia DocMus-tohtorikoulussa ja maisteriopiskelijoiden kirjallisia lopputöitä kirkkomusiikin aineryhmässä. Hannikainen toimii tätä nykyä tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa Kansalliskirjaston nelivuotisessa tutkimushankkeessa ”Traditio ja muuntelu”.
Jorma Hannikainen johtaa yhdessä puolisonsa Kaisa-Leena Hannikaisen kanssa perustamaansa Vihdin kamarikuoroa. Kuoro juhlii tänä vuonna 10-vuotista toimintaansa mm. järjestämällä juhlakonsertin Vihdin kirkossa 3.11.2024 klo 16.00 alkaen. Muita Jorma Hannikaisen johtamia kuoroja ovat olleet hänen perustamansa Puijon kamarikuoro sekä Puijon nuorisokuoro ja Rautalammin nuorisokuoro.
Hannikainen on myös säveltänyt liturgista kuoro- ja urkumusiikkia, mm. Vihdin kirkon 250-vuotismessuun syksyllä 2022 tilausteoksena valmistunut Rauhanmaja – Urbs Jerusalem Beata, kirkon vihkimisen muistopäivän messukokonaisuus, joka esitettiin myös kesällä 2023 Savonlinnan oopperajuhlien juhlajumalanpalveluksessa. Vihdin kamarikuoro valmistelee parhaillaan tallennetta Jorma Hannikaisen sävellyksistä. Tallenne on osa kuoron juhlavuoden tapahtumia.
Kuva: Marko Oja
22.4.2024 09.25