Perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Jussi Aukio: ”Perheneuvonta on parisuhteen huoltovarikko”
Perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Jussi Aukio:
”Perheneuvonta on parisuhteen huoltovarikko”
Seurakuntien perheneuvonta on auttanut perheitä ja pariskuntia Länsi-Uudellamaalla jo 40 vuotta. Vuosittain terapeuttista apua saa noin 400 ihmistä. Tukea haetaan etenkin parisuhteen tai perheen vuorovaikutusongelmiin.
Lohjan keskustan sivukadulta noustaan muutamat portaat ja ovikelloa soittamalla pääsee sisään Perheasian neuvottelukeskuksen rauhallisiin tiloihin. Arkipäivän hulina jää taakse. Huoneen oven sulkeuduttua on aikaa pysähtyä oman elämäntilanteen solmujen äärelle. Perheneuvoja, koulutettu terapiatyön ammattilainen, auttaa siinä.
Perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Jussi Aukio iloitsee, että kynnys avun hakemiseen on vuosien mittaan madaltunut merkittävästi.
- Enää ei ole kummoinen asia käydä terapiassa ja siitä voidaan kertoa myös muille. Parasta mainosta on, kun ihmiset vinkkaavat toisilleen, että meille kannattaa tulla.
Tilastojen mukaan perheneuvontaan tullaan etenkin vuorovaikutusongelmien vuoksi. Myös eroamisen ja uskottomuuden kysymykset sekä päihdeongelmat ovat usein esillä. Aukion mukaan psykososiaaliset ongelmat ovat viime aikoina nousseet enemmän esiin. Niihin saadaan kyllä apua, mutta ei ehkä riittävästi.
- Apua kannattaa lähteä hakemaan heti, kun parisuhteessa särähtää. Mitä aikaisemmin asioihin puututaan, sitä helpompi niitä on käsitellä ja päästä eteenpäin, Jussi Aukio sanoo.
Yleensä ensimmäinen tapaaminen järjestyy parin viikon sisällä yhteydenotosta.
Keskusteluapua parisuhteen solmuihin
Mitä perheneuvonnassa sitten käytännössä tapahtuu?
- Perheneuvonnassa selvitetään perheen ja parisuhteen problematiikkaa. Kuuntelemme ja autamme asiakkaita keskustelemaan siitä, mikä on vaikeaa ja siitä, mikä on hyvin. Kaikki ei ole aina ongelmalähtöistä.
Perheneuvoja ei anna asiakkaille valmiita toimintamalleja. Tarvittaessa hän voi kuitenkin antaa neuvoja, miten kannattaisi toimia.
- Vastuu on aina ihmisellä itsellään, hän tekee itse omat päätöksensä, Aukio sanoo.
Kärjistyneessä tilanteessa pyritään auttamaan keskusteluyhteyden luomisessa. Aukion mukaan sananlasku pitää niissä tilanteissa hyvin paikkansa: Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Perheneuvonta seuraa aikaansa
Kirkon perheneuvonta viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlavuotta ja Länsi-Uudellamaalla tulee täyteen 40 vuotta. Miten työ on muuttunut?
Jussi Aukio kertoo, että perheneuvonnassa on aina seurattu perhe- ja pariterapian virtauksia ja hyödynnetty niiden metodeja. Ajan myötä perheneuvojien koulutuspolku on yhdenmukaistunut. Nykyään kirkon perheneuvonnan koulutus on vastaava kuin Mielenterveysseuran antama psykoterapeuttikoulutus.
Useilla perheneuvojilla on tämän lisäksi muutakin koulutusta. Aukio itse on koulutukseltaan psykoterapeutti ja hänellä on kokemusta myös psykiatrisesta hoitotyöstä.
Yksi selkeä muutos näkyy asiakkaissa.
- Aiemmin naiset tulivat huoltamaan parisuhdettaan, mutta nykyään parit tulevat yhdessä. Myös ikärakenteessa on tapahtunut muutosta. Aikaisemmin pariskunnat olivat yleensä noin 40-50-vuotiaita, nyt 20-30-kymppisiä on enemmän ja samoin myös yli 60-vuotiaita pareja.
Työ huoltojoukoissa palkitsee
Aukiolle työn ilo syntyy siitä, että saa kohdata hienoja, ainutkertaisia ihmisiä ja auttaa heitä eteenpäin.
- On ollut ilo nähdä, että joskus työskentelyllä voidaan ratkaista jopa ylisukupolvisia haitallisia toimintamalleja. Pariskunta ei tee terapiaa vain itselleen, vaan myös lapsilleen.
Jussi Aukion huoneen mukavilla tuoleilla on kymmenen vuoden aikana istunut noin 1000 eri ihmistä. Kun vastaanottohuoneen punainen valo sammuu, on aika avata ovi ja palata arkeen. Perheneuvonnan tavoite on, että tapaamisista saa eväitä sinne.
- Ajattelen, että perheneuvonta on kuin huoltovarikko. Täällä saa pysähtyä ja huokaista, ja se vapauttaa energiaa muuhun elämään.
Länsi-Uudenmaan seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus
· aloitti toimintansa syksyllä 1984
· palvelee Lohjan, Vihdin, Siuntion ja Karkkilan alueella asuvia
· vuosittain noin 400 asiakasta, jotka tapaavat perheneuvojaa 5–10 kertaa
· tapaamiset tarvittaessa myös etänä
· tärkein syy hakeutua vastaanotolle ovat vuorovaikutusongelmat
· perheneuvontaan tullaan yksin, pariskuntana tai perheenä
· perheneuvojat ovat terapiatyön ammattilaisia, usein psykoterapeutteja
· perheneuvonta on maksutonta ja se kustannetaan kirkollisverovaroin. Asiakkaan ei tarvitse olla kirkon jäsen.
· Ajanvaraus p. 019 328 4260 ke klo 12–14, muina arkipäivinä klo 9–11
Perheasiain neuvottelukeskuksen
· Avoimet ovet to 14.11. klo 12–16
. 40-vuotisjuhlamessu su 17.11. Pyhän Laurin kirkossa
· Terapianeuvontaa Lohjan Katupappilassa syyskuussa joka ke klo 16–17
Teksti: Urpu Sarlin (Lohjan seurakunnan viestintäpäällikkö)
6.9.2024 12.52